keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Vessa: synkästä aurinkoiseksi

Viime vuoden puolella kerroin kaikesta mikä on kesken. Siellä yhtenä kohteena oli vessa. 

Vessa joka oli jo melkein valmis, mutta kuitenkin niin kesken. Aloin haaveilemaan keltaisista seinistä ja eräs elokuinen aamupäivä sain inspiraation. Kaksi kerrosta kanariankeltaista ei kuitenkaan riittänyt peittämään tummanruskeaa maalia. Aika tuntui loppuneen ja homma tosiaan jäi kesken. 








Kului melkein viisi kuukautta hanskat tiskissä. Listoissa teipit ja seinät sen näköiset kuin joku olisi pissannut niille. No ainakaan kukaan ei kovin pitkäksi aikaa jäänyt tänne haaveilemaan...

Kunnes sitten leikkaustoipilaana iski inspiraatio. Kun ei pystynyt istumaankaan, pelkkä pötköttely ei huvittanut ja jotain piti tehdä että kivut unohtuisi. Ajattelin että teen hissun kissun seinän kerrallaan. 2 päivää, paljon taukoja ja 5 uutta kerrosta maalia. Voilà!










Keskenhän se on (toki!) edelleen.. Ikkuna- ja kattolistat puuttuu sekä alusta asti suunnitelmissa ollut omaa designiamme edustava vessapaperitelinevalaisinhässäkkä on edelleen tekemättä. Peilitön peili saattaa vaihtua isoon pyöreään peiliin ja sen vastapäiselle seinälle tulee jotain kivaa. Valokuvatapetti tai yksi hauska teippaus. 

Kaipaamani aurinko on kuitenkin nyt paikallaan ja aamut on hymyileväisempiä. Varsinkin kun ei vielä ole sitä peiliä. Uskon mielummin tekstiä. ;) 




Minkäs värisiä teidän aamut on? 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä aloitan päiväni vaalesävyisten isohkojen laattojen "ympäröimänä" ja lattiaklinkkerit ovat "helmenharmaat", allas on valkea ja allaskaappi valkoisenkiiltoinen. Pidän näistä väreistä "pikku VC-ssä, kun siinä ei ole ikkunaa mikäantaisi luonnon valoisuutta.En ole kuullutkaan, että olet ollut leikkauksessa. Mieki olen ollut koko talven sairaloinen, on tntunut jo, että ei enään jaksa odottaa tervhtymisä. Voimia SinulleSarita!

Sarita kirjoitti...

Kiitos voimista, olisi niin kiva tietää kuka niitä lähetti. :) Voimia sinullekin anonyymi.