keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kesän tuovat pisarat

On satanut kaksi päivää.. Alkaa pikkuhiljaa taas vihertää kun luonto heräilee pienten pisaroiden kutitteluun. Pitkästä aikaa ulkoilutin kameraa pihalla samalla kun hieman siivosin pihaa ja raahasin talvikamppeita varastoon. 


























Kuvista jotka otin mustaherukkapensaasta tuli jotenkin lähes runollisia ja maalausmaisia. Heräävä luonto on inspiroiva vaikka siitepölyillään aiheuttaakin hieman päänvaivaa. Sateella on jotenkin helpompi nyt hengittää.

torstai 14. toukokuuta 2015

Vastalääkettä mörköilylle

Viime aikoina on tullut puhuttua muutaman läheisen kanssa syvällisistä, jopa kipeistäkin aiheista. Se on saanut ajattelemaan sekä ymmärtämään taas tiettyjä asioita elämässä. Vaikkapa jotain siitä kuinka opitut ajattelumallit ja lapsuus, niin kliseiseltä se kuulostaakin, vaikuttaa siihen miten käyttäydyt ja toimit. Joitain asioita vain täytyy alkaa kyseenalaistamaan ja jotain taakkaa jättää pois, eikä vetää perässään. Elää tätä hetkeä, ei menneisyyttä ja katsoa eteenpäin. Mutta ennen kuin näin voi tehdä, ne kipukohdat pitää tunnistaa. Se on yleensä prosessin vaikein osuus.

Tuli halu maalata. Se on ollut itselleni paras keino purkaa mutta myöskin sisäistää asioita.








Vaikeasta aiheesta huolimatta, tai juuri sen takia, alkoi aikamoisen hempsakkaa ja keväistä jälkeä siveltimestä pukkaamaan. Vielä tosin ei tullut valmista. Taulupohja on niin iso ja sain toteutustapaankin vielä uusia ideoita joita pitää kokeilla. Todella yllättävää väriäkin olen tauluun lisäksi suunnitellut.

Odotan että tämä oma mörköily*, jaksamattomuus, ihon kiukkuilut ja anemia pian väistyy. Mörköilykausia joskus kuitenkin tarvitaan että voi niin sanotusti eheytyä taas ja nähdä muutoksen kauneuden. Niin paljon hienoja asioita ja kiitollisuuden aiheita on kuitenkin tässä elämässä ja ympärillämme. Välillä vaan niiden näkemiseen täytyy käyttää himppasen enempi aikaa, keskittymiskykyä ja isompaa henkistä suurennuslasia. 




*Mörköilyn määritelmä:  Kun ei jaksa. Kun on huono olla eikä jaksa. Syynä voivat olla fyysiset sairaudet ja niistä johtuva henkinen pahoinvointi ja/tai stressi. Ei jaksa ihmisiä, ei jaksa selittää, ei vaan jaksa.  Mörköilyyn voi kuulua myös sellainen olo että kukaan ei ymmärrä. Hetkittäinen mörköily voi olla tervehdyttävää jos se johtaa oivalluksiin jotka tuottavat iloa. Jos läheisesi mörköilee, ymmärtäväinen halaus on usein paras vastalääke sen lievittämiseen. Sanoja ei välttämättä tarvita mutta jos niitä tulee, kuuntele. Ja halaa uudestaan. Näin mörköilijä tuntee olevansa tärkeä ja rakastettu. 

lauantai 9. toukokuuta 2015

Kun serkkutytöt humputtelee läksi

Emme olleet kolmen serkkutytön kanssa nähneet moniin vuosiin joten nyt oli aika kehittää jotain kivaa tekemistä tyttöjen kesken jälleentapaamisen merkeissä. Nopeammin kuin arvasinkaan oli liput Jenni Vartiaisen keikalle hommattu, siskon luo siskonpetiä ja aamubrunssia suunniteltu. Mitä ihmettä laitettaisiin päälle, ehtisikö vielä kyykätä itsensä kuntoon ja muuta sellaista syvällistä myös mietittiin.

Vanhempieni luota löysin meistä vanhan ihanan valokuvan. Sarita-vauva on tuossa oikealla punaisissa pöksyissä.



Pian koitti aika hypätä junaan. Seuraavana päivänä koitti h-hetki siskoni luona. Ensin tapasin serkkutytön jonka kanssa olen ollut lapsena kuin paita ja peppu. Monet kesät on tullut vietettyä yhdessä. Naurettu, tapeltu, tehty kärrynpyöriä, filmattu videokameralla, tehty tanssikoreografioita, nukuttu teltassa, myyty kukkakimpuja ja kirmailtu yyterin hiekoilla ja kallioilla. Voi miten ihanaa oli nähdä taas. Hänestä huokuu upeaa 50-luvun arvokkuutta ja edelleen tunnen itseni 180 senttisen huikean vartensa rinnalla lähes kääpiöksi.

Seuraavana saapui toinen serkkutyttö jonka olinkin nähnyt hiukan aiemmin joten se ei niin enää jännittänyt. Hän henkii helppoa aitoutta ja ihanaa tasapainoa. Siinä sitten kuhisi meikkipussit ja vaatekassit kun laittauduttiin iltaa varten. Taustalla soi tietysti illan artisti. Kolmannen serkkutytön kanssa tavattaisiin kaupungilla ennen alkavaa keikkaa joten hypättiin tällättyinä bussiin. Bussissa porukalla mietittiin kuinka ihana päästä pitkästä aikaa näin niinku ihan oikeasti ulos!






Treffipaikaksi sovittiin Champagne bar Sante. Vastassa ollut Satu Silvomaisen rempseä kolmas serkkutyttö oli onneksi pukeutunut värikkäästi joten en ollut ainoa värikäs tyyppi seurueessamme. Shampanjaksi valikoimme porukalla violettipulloisen puolimakean Taittingerin. Ensi kerralla muistetaan kysyä lasillisen hintaa niin ei tule enää moisia ylläreitä kassalla. No kerrankos sitä.

Kuohuvien jälkeen suuntasimme kohti Tampere-taloa ja odotettua Jennin keikkaa.



Jenni oli juuri niin upea kuin ajateltiinkin. Kaksiosaisen keikan ensimmäinen osa oli eteerisen rauhallinen ja toinen osa menevämpää materiaalia. Tanssijalkaa vipatti mutta koska oli kyseessä hienostunut istumakeikka niin piti tyytyä vain sivistyneeseen sormen heilutteluun. Viimeisen kappaleen aikana saatiin vihdoin nousta pystyyn ja vähän joratakin. Keikan jälkeen oli hurja nälkä joten eiku syömään... Millai muute? Sillai kai eli kyl kai nii.










Syömisten jälkeen päätettiin lähteä vielä katsastamaan Hotelli Tornin yläkerta Moro. No mutta voi moro se olikin niin täynnä että ei siellä kauaa viihdytty. Lähdettiin talsimaan kohti bussipysäkkiä. Matkalla kotiin naurettiin niin että pissat meinasi tulla housuun. Jollain hampaattomallakin oli jossain vaiheessa asiaa. En ole aikoihin nauranut niin paljon kuin sinä iltana. Niin terapeuttista että alkoi melkein jo itkettää. Eikä mennyt kauaa kun siskonpeteissä tuhina kuului.

Aamulla oli siskon suunnitteleman brunssin aika. Eiliset naurut tuntui vielä vatsalihaksissa.








Olin tuonut yllärinä arkistojen kätköistä löytyneet kaksi vanhaa ystävä-kirjaani joihin me oltiin kaikki kirjoitettu joskus vuosina paavo ja pipo. Siinä sitten maukkaan syötävän ja kuohuvan sivussa hirnuttiin omille ja toistemme vanhoille jutuille.

Brunssin jälkeen, ennen serkkutyttöjen bussien lähtöä, jäi vielä aikaa terapeuttisille ja hieman vakavemmille aiheille. Tiedätkö sen tunteen kun joitain asioita voi sanoa täysin rehellisesti jollekin joka tuntee sinut niin pitkältä ajalta, tietää taustasi eikä kaikkia asioita tarvitse selittää. Toinen vain ymmärtää. Jäi niin hyvät muistot että päätettiin tehdä tästä tapa. Ehkäpä jo syksyllä nähdään taas uudestaan.

Kun 50-luvun kaunotar-serkkuni oli mennyt kotiin oli hänen miehensä tokaissut:


"Jos vuorokauden reissulta palautuu täysin 
uudistunut nainen, niin tehkää useammin!"


Voiko sen enää paremmin sanoa?