maanantai 17. marraskuuta 2014

Unia Eiffelin alla

Meillä on ollut kahdessa edellisessä kodissa turkoosi makuuhuoneen seinä. Tämän makkarin maalia sitten kun mietin niin ajattelin että kokeillaan vaihteeksi jotain muuta. Nyt jo muutaman vuoden olen kuitenkin haikaillut sen turkoosin perään. Tarvitsen turkoosin huoneen, ei siitä pääse mihinkään. Ideoita huoneeseen hetken muhiteltuani päätin alkaa tuumasta toimeen.




Halusin tuoda huoneeseen tunnelmia Pariisin matkaltamme. Kuva hotellihuoneesta. Värimaailma pysyisi siis samana kuin ennen mutta vain vähän muuttaisi muotoaan vaaleampaan ja tyyli hotellihuonemaisempaan suuntaan.


Huone on ollut siis tummanruskea ja pimeä luola, ihan kuin silloin aiemmin toivoimme. Aluksi oli ihanaa kun huoneen sai täysin pimeäksi ja siellä oli hyvä kyllä nukkua. Nyt olemme kuitenkin huomanneet että tuossa luolassa on vaikea herätä ja nousta uuteen päivään kun aamullakin on niin pimeää, varsinkin talvella. Ongelma on ollut myös vaatehuoneen laskosverho ja näkyvyys ulos. Verhoa olisi kiva pitää auki mutta silloin huoneeseen näkyy suoraan tieltä joten käytännössä verho on ollut aina kiinni. Myöskään tuo vaakamuoto ei ole paras huoneeseen joka on jo muutenkin matala.







Vanhat ja pimeät kuvat huoneesta. Listat puuttuu osittain ikkunasta ja tauluseinältä taulua kehystämästä. Sitten eiku hommiin. Au revoir, koukerot! Koukeroiden tilalle oli tulossa jotain muuta ihanaa.













Ideani oli öinen ikkuna Pariisiin. Teetin ottamastani valokuvasta tapetin jonka koko on 95x180cm. Pohjatyöt olikin tehtävä kunnolla. Koukerot olin maalannut moneen kertaan ja aika paksusti joten niitä sai hioa oikein kunnolla. Tapetti oli helppo ja nopea asentaa. Niinkuin jo aiemmin mainitsin, itkuhan siinä tuli kun tapetti oli seinässä.

Nyt voin joka ilta nukahtaa Eiffelin alle.












Tauluseinä sai viimein ne listat, samalla kun tapetin ympärys listoitettiin. Nyt myös luonnonvalo pääsee makuuhuoneeseen ilman että ulkoa näkyy suoraan sisään. Katosta laskeutuvat läpikuultavat metallin sävyiset verhot kohottavat huoneen tunnelmaa sekä tila tuntuu korkeammalta. Verhot täytyy vielä lyhentää ja silittää sekä hiukan vielä maalauksia fiksailla. Rosoinen pikkulipasto ja koukerotuoli sopii Pariisi-tunnelmaan hienosti. (pahoittelut salamakuvista, osa piti ottaa salaman kanssa että sävyt toistuisi paremmin)










Makuuhuoneen laittoa edisti kovasti se että meille oli tulossa kylään 2 viikkoa sitten naimisiin mennyt nuori pari ja halusin heidät yllättää elämysyöllä Pariisissa. Laitoin huoneeseen valkoiset ruusut koska niitä oli ollut myös morsiamen hääkimpussa.  Sitten vain kynttilät palamaan ja lasit kuohuvaa tervetuliaisiksi. 

Haaveilen vielä valkoisista puuvillasatiinisista lakanoista jotka voisi vaikkapa viikonlopuiksi tai spesiaalivieraille pedata sänkyyn. Muutamia kivoja valokuvia voisi myös laittaa muistoiksi seinälle valkoisiin tai tummanruskeisiin kehyksiin.








Huone saa hymyn huulille joka kerta kun sinne menee. Aamuisin on huomattavasti mukavampi herätä luonnonvaloon ja mikä vielä parempaa, voit nukahtaa joka ilta Pariisin ihanissa tunnelmissa. En voisi olla tyytyväisempi. 



Makeover to our bedroom inspired by the Paris. 

torstai 13. marraskuuta 2014

Pieniä hetkiä

Eräs ilta lämmittelin saunaa ja jäin katselemaan tulta. Isäntä ihmetteli kun kökötin saunan lattialla omissa ajatuksissani ja kyseli mitä puuhaan. 



Nautin hetkestä.








Työhuoneen ikkunasta näkyvä auringon kajo puiden takaa kesken harmaan päivän. Asiakkaan valitsemat herkulliset sävyt tauluunsa. Omasta valokuvasta teetetty tapetti, kun se viimein saapuu ja se pääsee seinälle ilon kyyneleiden saattelemana. 

Pieniä hienoja ohi kiitäviä hetkiä on paljon mutta ne menee kiireissä ja huolissa helposti ohi ellei niihin keskity. 

Mistä hetkistä sie olet iloinnut viime aikoina? 

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Muutoksen tarve

Toisin kuin asiakkaiden tilat, oma koti on tietyssä mielessä itselleni koelaboratorio jossa voi hiukan testailla hulluimpiakin ideoita. Pitkään aikaan ei kodissamme ole remontti- ja muun väsyn takia tapahtunut oikein mitään. Nyt kuitenkin on tullut taas se palo ainakin itselleni takaisin.

Uuden Dekon pääkirjoituksessa oli sopivasti viime aikaiset tuntemukset yhteen kokoava lause:






Esittelin teille huhtikuun lopussa keittiöön tulleen mysteerimöhkäleen joka jäi tuunausta vaille. Muutoksen tarpeessa päätin myös huiskauttaa maalisutia keittiön seinään näkymän selkeyttämiseksi. Korallinpunainen seinä kun on alkanut tuntumaan jotenkin liian hallitsevalta. Rakastan värikkyyttä mutta kun keittiössä on niin paljon värikkäitä kivoja esineitä niin halusin että ne saisivat enemmän näkyvyyttä. 

Maalin sävy on sama kuin muualla tupakeittiön seinissä. Sitä oli vielä jemmassa joten extempore muutokselle oli mahdollisuus heti kun inspiraatio iski. 





Verhotanko vaihtui suoraan kattoon tulevaksi ja nyt verho saa aikaan korkean katosta lattiaan olevan pystylinjan leveään ja matalaan tilaan joten tila tuntuu nyt korkeammalta. 

Möhkäle eli ilmeisesti kirurginpöytä sai pöytälevyn päälleen, metallimaalia pintaan ja toimii kaivattuna lisätasona. Jossain vaiheessa kun ikkunaremontti tulee ajankohtaiseksi ja ikkuna pienenee niin haluaisin tuon koko alueen vasemmasta laidasta tuohon saarekkeehen asti tasoa ikkunan alle. Väliaikaisratkaisuna tämä kuitenkin nyt toimii kivasti näin. 






Mukihyllyviritelmä sai myös yksinkertaistua. Otin pölyä keräävät hyllyt ja yhden turhan listanpätkän pois ja nyt lisätaso on linjassa sekä mukien listojen että saarekkeen kanssa. Ylä- ja alalistat viritelmästä vielä puuttuu. Listojen väliin kokeilin valkoista maalattavaa tiilitapettia. Ulkoseinät talossa on tiiltä joten olen ajatellut jos sitä toisi myös sisälle ikkunaseinille. Tämä on vielä harkinnassa. 







Ihan kaikkea korallia en raaskinut heti maalata piiloon. Jätin punaisen pystyraidan ainakin hetkeksi toiseen laitaan. Tuo myös tuollaisen pystylinjan katkaisemaan leveää tilaa. Saa nähdä saako se lisää väriä kaverikseen, tiilitapetin päälleen vai lähtöpassit kokonaan. 

Hei ja ihan ite porasin ja ruuvasin kaikki! Isäntä on varmaan vähän kauhuissaan lisääntyvästä reikien määrästä seinissä ja muualla. Seuraavaksi sitten vaan paklaan, hion ja maalaan vähän lisää. 

Makkari on myös muutoksen kourissa mutta vielä kovasti kesken. Pikku kurkistus kuitenkin tulevaan tunnelmaan olisi jo tarjolla. 





Valoa, väriä ja pieni pala Pariisia. 



maanantai 3. marraskuuta 2014

Kuuran kimallusta

Ennen lumia tuli pakkaset ja sen kuuraama maisema. Upeaa glitteriä ja kimallusta auringon paistaessa. Osaan kuvista tallentui myös erikoinen vastavalon luoma valoilmiö.














Olo on ollut viime aikoina inspiroitunut vaikka väsymys painaa edelleen. Työkiireiden hieman rauhoittuessa on alkanut kotona muutama muutos. Kahdessa huoneessa onkin maalisuti jo heilunut ja porakone laulanut. Opettelin laittamaan proppuja, verhotankoja ja muuta sellaista ihan ite paikalleen. Pienillä asioilla voi saada yllättävän isoja asioita aikaan. Malttamattomana odotan valmista!