keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Vihdoinkin kesä!

Taimia, kukkasia, istutusta, pihahommia, aurinkoa ja lämpöä. Kesä ja sen touhut on täällä! 
























Meille muuttaneella linnulla vähän jännitti uusi asuinpaikka joten sillä kävi pieni ups.. 

Ei sentään. Vierailta oli jäänyt piimää jääkaappiin happanemaan ja muistin että sitä laittamalla voi edistää sammaleen kasvua joten lirutin sen iloisesti tuohon betonikasan päälle. Ihanat keijunkukat sai reunustaa betonikasan toista puolta. 

Huomasiko muuten joku että tirpallamme on jalat väärin päin? Hyvä, en miekään. Vasta kun sen olin maalannut ja se tönötti jo omalla paikallaan, saapui tuttu naapurin setä joka huomasi. Tässäpä kuva kodinterran sivuilta. 






No, kukaan ei ole täydellinen. 
Tässä talossa asuu jo muutenkin tälläisiä vähän vinksahtaneita outolintuja.


Sudenkorennotkin sai väriä pintaan. Niille pitäisi vielä löytää paikka.



Summer is here! 

perjantai 16. toukokuuta 2014

Ötökkämarssi, 2014

Kuuden taulun sarja erään pienen tytön huoneeseen valmistui. Hiukan jo huoneeseen tulevia elementtejä ja värejä esittelin postauksessa retrokukkia. Sarjakuvamaisia toivottuja ötököitä luonnostelin ensin paperille ja sitten kankaille. Eritystoiveena olivat muurahaiset.





Työmaalla tehtiin asiakkaan kanssa pieni välikatselmus. 





















2x 38x46, 2x 35x27, 2x 22x27
Sekatekniikka, akryyli ja tussi