keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

MATKAPÄIVÄKIRJA: Alpeilla

Oli sumuinen torstai-aamu reilun 2 kilometrin korkeudessa, Nendazissa, Sveitsissä. Heräsin ihanaan kuiskaukseen: "täällä olisi kahvia". Alppi-tyylisen hotellimme huoneisto oli aika iso ja kolkko kahdelle ihmiselle. Makuuhuoneesta ja tupakeittiöstä oli pääsy tilavalle parvekkeelle josta näkymä laaksoon ja vuorille oli aivan huikea. Olisi ollut varmaan vielä huikeampi ilman pilviä.









Tehtiin aamupalaa ja evästä mukaan ja lähdettiin laskeutumaan vuorelta pieniä mutkikkaita teitä pitkin kohti Lausannea ja kovasti odotettua Chamonix'a. Matkan varrella oli luumu- ja aprikoositarhoja ja ihania värikkäitä alppitaloja. Niitä ei pystytty jäämään kuvaamaan kun ei ollut paikkaa mihin pysähtyä. Harmitti. Mieleen jäi erityisesti eräät talot, toisessa ihanat oranssit ikkunaluukut ja toisessa turkoosit. No ehkäpä joskus sinne vielä palaamme. Talvella en tiedä uskaltaisiko näitä teitä ainakaan itse ajella.










Nendazista tehtiin pieni mutka takaisinpäin Lausanneen. Edellisenä iltana ohi ajaessa oli jo niin hämärää että haluttiin nähdä uudestaan nämä maisemat Geneve-järven rannalla.  Matkaa koko päivälle tulisi n. 500km.




 Austin Powerskin oli liikenteessä.






Sisustusliike Pirkko











 Lausannen satamassa oli ihana puistoalue jonka pienestä kioskista yritettiin ostaa kahvia. 
Mutta. Eurot eivät käyneet, eikä kortti. Olisi pitänyt olla frangeja ja osata "sveitsiä". 
Jäätiin ilman kahvia.










Lausannen mutkan jälkeen matka jatkui kohti Chamonix'a






Maasturilla pääsi kivasti vuoria ylös ja alas. 
Näkymät oli jalkoja tärisyttävän huikeat











Chamonix'n keskusta oli ihanan värikäs








Jos muuttaisin alpeille niin tuo olisi se talo. Täydellinen!



Sitten koitti odotettu hetki joka meinattiin viime tipassa skipata jonojen ja ajanpuutteen takia. Onneksi ei skipattu! Ei sitä joka päivä iso mies liikutu... Vai liekö hapenpuutetta 3,9 km korkeudessa? Lähdettiin siis gondolilla kohti Mont blancin huippua. 





Ensin yhdellä gondolilla väliasemalle..




Toisella gondolilla vielä ylemmäs







Sitten vielä hissillä vähän matkaa ylös ihan huipulle.


















Ylhäällä oli -9'c








Liikutuksen jälkeinen puhelu ystävälle.






Näitä kuvia on ainakin sata.. mutta sitä näkyä ei voi kuvin kertoa.
Matka alas oli kuin huvipuistossa, mahasta otti niin että kiljuttiin kanssamatkustajien kanssa. 
Myös korvat meni lukkoon, toinen ei auennut koko iltana. 

Matkalla seuraavaan yöpaikkaan jouduttiin ylittämään vielä kaksi vuorta serpentiiniteitä pitkin. 200km:n matkassa meni viidestä kuuteen tuntia. Täysin pilvessä, vuoren rinteellä josta matkaa alas oli reilu 2 km ajettiin korkeintaan 40km/h. Pelotti välillä niin että oksetti. 





(tästä kohtaa edellisen postauksen pikku videopätkä)




Joka paikassa oli kylttejä joissa varoitettiin lehmistä.
Tätä yksilöä säikähdin vaikka se ei tehnyt mitään ja se taas säikähti minun säikähdystä. 
Tilanteesta joka päättyi hysteeriseen nauruun olisi pitänyt saada video.



Ilta alkoi hämärtyä. 



Seuraavassa yöpaikassa Flimsissä meidät otti vastaan suloinen nalle ja kirje jossa sanottiin mm näin: "You will sleep heavenly in our SAMINA- system." Samina-systemiin kuuluu mm. ortopediset tyynyt, bioaktiiviset petauspatjat, lampaanvillaa ja maadoittavia elementtejä. Pitkän ja tunteikkaan päivän jälkeen oli ihana käydä nukkumaan. 

Photos from Nendaz, Lausanne, (Switzerland) Chamonix, (France) and Mont Blanc (France/Italy)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivoja kuvia ja hienoja paikkoja joita ootte päässeet kokeen! Tulee itellekin kauhee matkakuume, mutta nyt on tyydyttävä tähän virtuaalimatkailuun, joten kiitos kovasti matkapäiväkirjasta :) -Janet

Anonyymi kirjoitti...

Aivan HUIKEITA kuvia <3
-Maritta-

Mira kirjoitti...

Ihania kuvia! Just tuommosessa paikassa mie haluaisin käyä. Ois kiva nähä vaikka kaikki teiän lomakuvat, vink vink :D