tiistai 5. helmikuuta 2013

Säikähdyksellä selvittiin

Kolme päivää kuumeessa. Eilen tuli sitten yhtäkkiä aivan järkyttävän huono olo.. tärisin, huippasi, sydän hakkasi, hiki pukkasi ja lopulta kaikki näkyi vain hämärästi. Sokerit suht ok mutta ketoaineet oli koholla. Ei auttanut kuin soittaa ambulanssi siinä vaiheessa kun tuntui että kohta lähtee taju ja olin yksin kotona.




Ambulanssi vei ensin paikalliseen terveyskeskukseen ja siitä sitten 100 km päähän sairaalaan. Pisimmältä tuntuva matkani ikinä! Pääsin tiputukseen saman tien. Sairaalassa ottivat kokeita ja keuhkokuvat. Pääsin yöllä kotiin kun mitään sen vakavampaa ei löytynyt, osastot olivat aivan täynnä ja akuutein vaara meni tiputuksen myötä ohi. Happomyrkytystä ei onneksi ollut. Siihen voi diabeetikko kuolla tai mennä koomaan jopa tunneissa. Vajaa vuosi sitten sain senkin vaaran kokea keuhkokuumeen yhteydessä. Nyt ei onneksi keuhkoistakaan löytynyt mitään. Ärtsy virustauti siis..

Säikäytti niin pahasti.. yhdessä vaiheessa luulin oikeasti että nyt kuolen. huhhh... Ambulanssin henkilökunta oli kyllä mainiota. Kiitos heille rivakasta toiminnasta ja mukavuudesta. Hakivat täältä rasvaisessa tukassa, pelkässä yöpaidassa ja eriparisukissa olevan kuivuneen ja tärisevän reppanan. Eriparisukille sitten yhdessä naurettiin kun kysyivät otettaisko kengät pois niin olisi mukavampi pötköttää kyydissä sen vajaan tunnin verran. Turkoosi ja keltainen sukka, kuulemma luova ja piristävä yhdistelmä.



Nyt sitten vaan pötkötellään ja mittaillaan ahkerasti tämä viikko että ketoaineet laskee nollille. Yleensä juon vettä normaalistikin paljon mutta näköjään tauti ja lämpötilan vaihtelut vie nesteitä tosi rivakkaasti.

Muistakaahan siellä ruutujen toisella puolellakin pitää huolta nesteytyksestä. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, kunpa aurinko taas tulis pois paksujen pilvipeittojen takaa!Paranehan Sarita taas!!Pelästyin aivan!Itselläkin herättyäni aamulla se toistuva,kummallinen kova"jyske " päässä ja niskassa paine.

Miia kirjoitti...

Ihanaa että oot päässy kotiin ja voit jo vähän paremmin. Kyllä tollanen olotila varmasti säikyttää. Parenemishalit <3