keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Karjalanneidon pihalla

Viimeisen kahden viikon aikana olen käynyt kukka- ja taimitarhalla 3 kertaa plus kierrellyt muissa rautakauppojen puutarha- ja työkaluosastoilla ihan onnessani. Hankkinut olen jo puutarhasakset ja muita välineitä, pistolapion ja oksasahan. Kesäkukkia ja taimia. Isäntä kysyikin yksi päivä:

"Kun 5 vuotta sitten mietit tulevaisuutta niin olisitko arvannut että olisit tuulipuvussa ja kumisaappaissa istuttamassa kukkia ja kasvattamassa kesäkurpitsaa?"  







Pitäähän karjalanneidolla olla sellainen pihallakin. 







Karjalanneidon, kesädaalian ja suikeroalpin lisäksi ostin kesäkurpitsan, broccolin ja kukkakaalin taimia. Ystävältä saan ruohosipulia ja jos vielä ostaisi sipulin siemeniä. Romainesalaatti odottaa keittiön ikkunalla pääsyä multaan. Katselin kasvatuslaatikoita valmiina ja nehän ovat aivan hirveän kalliita. Isäntä hinnat nähtyään tokaisi että tuollaisiahan tekee helposti itse. (!) No en ihan uskonut että niin todella kävisi kun tilanne hänenkin terveyden ja jaksamisen kanssa tällä hetkellä on mitä on. Sitten innostui ystäväperheenkin isäntä asiasta ja kuinka ollakkaan parin päivän päästä näyttikin jo tältä:







Välillä piti viihdyttää pienintä apulaista saippuakuplilla. 




Yksi laatikko vielä puuttuu kun puutavara loppui kesken. 
Tän näköisiä tyyppejä muuttais sitte näihin neliöihin. 


Laatikot vielä käsittelen kelonharmaiksi samalla supi-vahalla kuin lauteet. Toisaalta tekisi mieli nekin maalata turkoosiksi. Kekkilän sivuilla oli juuri se idea minkä meinasin itsekin toteuttaa.  


Soraa siis nätisti ympärille niin on siisti ja helppohoitoinen. Toinen vaihtoehto olis joku kate mutta soraa on tulossa muutenkin pihalle. Pohja odottaa vielä lapiohommia tai toivottavasti käy joku isompi kone möyhimässä samalla kun möyhii tuon etupihan. Siihen ja talon väritykseen suunnitelma näyttäis alustavasti jotakuinkin tältä: 






Jossain vaiheessa eteen rakennettaisiin vielä pieni katos niin että kaikki lumet ei jää suoraan tuohon eteen. Maalaus-, katto- ja pihahommia siis riittäisi. Roskakatoksesta odottelen vielä tarjousta paikalliselta tekijältä. Niin, ja vastaus siihen isännän kysymykseen:

Ei, enpä tosiaan olisi arvannut. :)

2 kommenttia:

santra kirjoitti...

Vaikka nuo pihahommat ovatkin voimia vieviä niin kyllä se sitten on ihana katsella mitä onkaan saanut aikaa omin pikku kätösin. :) Ja.... ruokahalu kasvaa syödessä.... Täällä päin korkealentoisemmat ideat torpataan jonkun järkevämmän toimesta. hih

Anonyymi kirjoitti...

Minä tein turkoosinvärisistä hai-saapaista kukkaruukut parvekkeelle,johon laitoin vihreitä havukasveja ! Nuhraantuneet hait saivat jatkoaikaa ja minä hyvän syyn hankkia uudet saappaat. En enää osta noin vaaleita saappaita ,koska minäkin teen paljon puutarhatöitä.Idean sain naapurilta joka istutti keväällä kukkia punaisiin kontio-sappaisiin.Kontiot ovat niin pitkävartiset ,jotta ne on laitettava varrensuista yhteen kaatumisen estämiseksi.Pitkävartisiin saappaisiin voi laitaa riipuvia viherkasveja kukan juureen jne...
Kekselijäisyys vain rajana saappaiden uusiokäytölle.
Hilkka