keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Rytmitön ituhippi

Heräsin puolen päivän jälkeen tukkoisena mutta ihanasti aamiaisella sänkyyn. Kiitos rakkaani! Laitoin pyykit pyörimään ja istuin työpöydän ääreen. Jatkoin perspektiivipiirustuksen tehtävää joka pitkälti määrittää sen aineen numeron. Löysin mittavirheitä ja tuskastuin värittämiseen. Kun on tottunut koneella piirtämään niin käsin tehdyt ja väritetyt piirustukset vaan näyttävät omaan silmään niin kömpelöiltä. Huomaa että en ole kauheasti piirtänyt tai maalannut asetelmia tai muuta täysin realistista. Tein myös portfolioni valaistussuunnitelmaa.



Aikani kouluhommia väännettyäni tuli nälkä. Suunta siis keittiöön. Siellä odotti seuraavanlainen projekti jonka aloitin taas pari päivää sitten.





Olen rakastunut ituihin! Nämä kolme kuvaa ovat eiliseltä ja alempi tältä päivältä. Kasvavat hirmuisesti jo päivässä. Nämä ovat helppoja mungpavun ituja. Maistuvat reippaan rapsakoille ja sopivat niin salaatin kuin keiton kanssa.


Idätyksessä ravintoarvot voivat moninkertaistua jopa 600%. Mungpavun idussa on 20% proteiinia ja paljon muita hyödyllisiä vitamiineja ja kivennäisaineita.

Tarvitset ison lasipurkin, harsokangasta tai muuta sopivaa ja kuminauhan. Itse käytin vanhat mutta puhtaat sukkahousut ja toimivat loistavasti.
2dl mungpapuja. Huuhtele hyvin. Laita likoamaan yöksi  (8-12h) 8dl keitettyä vettä. Kuuma vesi on varotoimenpide pöpöjä vastaan.
Aamulla huuhtele pavut hyvin ja laita valumaan n. 45 asteen kulmaan mutta kuitenkin niin, että siemenet eivät tukikoko tölkin suuta ja ilma pääsee vaihtumaan. Kuivauskaappi toimii hyvin. Itse viritin sen näppärästi tuohon laatikkoon. Pimeässä ituihin kehittyy b-vitamiinia ja valkuaisaineita. Valossa lehtivihreää ja c-vitamiinia. Siirrä siis idätyksen loppuvaiheessa idut valoon mutta ei suoraan auringonpaisteeseen. Huuhtele 2-3 kertaa päivässä. Huuhtele myös kangas. Hyvä hygienia on idätyksessä kaiken a ja o.
Kun idut 2-5 cm mittaisia, nauti! Siinä vaiheessa ne kannattaa siirtää jääkaappiin hyvin suljetussa astiassa koska muuten ne kuivuvat ja homehtuvat.

Seuraavaksi aion kokeilla ainakin kolmea aalla alkavaa: adukia, amaranttia ja alfa alfaa. Tattaria yritin parikin kertaa mutta jostain syystä eivät itäneet. Onko jollain kokemusta niistä? Vinkkejä?

Mikä on siun lempi-itu tai verso?

EDIT: Tässä vielä muutama linkki jotka koin hyödyllisiksi idätyksen aloituksessa:

Sivusto on tarkoitettu papukaijan omistajille mutta soveltuu myös ihmisille. 

4 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Kuulostaapa työläältä, kun pitää huuhdella yms :) En tiiä jaksaisinko, mutta kuulosti kyllä hyviltä. En ole iduttanu ikinä mitään, kerran vain tehny herneenversoja ja ne oli kyllä helppoja. Pitäisikin taas jonain päivänä tehä niitä!

Jenni kirjoitti...

Näyttääpäs milenkiintoselle! Mulla ei oo mitään kokemusta oikeestaan koko iduista, mutta kiinnostais kyllä nyt kokeilla kun annoit ohjeen kuvien kera. Kiitos hyvästä vinkistä!

Sarita kirjoitti...

Sara: Ei oo niin työlästä miltä kuulostaa. Menee muun keittiössä häärimisen ohessa ihan mukavasti.

Jenni: Kiva jos herätti mielenkiintoa. Kokeile ihmeessä, ei oo tosiaan niin vaikeaa kuin voisi kuvitella. :)

Taidan lisätä vielä linkkejä joista oli miulle hyötyä.

Anonyymi kirjoitti...

Moi!
Mä olen idättänyt joskus vuonna "erkki ja paavo" sinimailasta. Eikä se tosiaan mitään vaikeaa ole. Pitäspä taas kokeilla.T: Maritta